torstai 23. helmikuuta 2017

TYÖSSÄOPPIMASSA LEVIN HULLUSSA POROSSA


Upankadun toisen vuoden opiskelija Annukka on paraikaa työssäoppimassa Levillä, hotelli Hullussa Porossa. Alla Annukan terveiset pohjoisesta:

Kerroshoitopalvelun työssäoppiminen Levillä

Kaikki alkoi siitä, kun rupesin miettimään, minne menisin työssäoppimaan. Pään sisällä raksutti monia mahdollisia paikkoja. Kysyin opettajalta, minne asti saa lähteä työssäoppimaan. Opettaja sanoi, että ulkomaille. Minä sitten kysyin, voiko Lappiin lähteä? Kyllä voi, kuului vastaus. Fiilikset siinä vaiheessa olivat tosi korkealla ja mietin, miten tulisin selviämään ja pärjäämään. Aloimme opettajan kanssa kysellä Leviltä paikkaa ja pääsin työssäoppimaan Leville Hulluun Poroon! 


Päivät alkoivat käymään vähiin. Paljon oli asiaa, mihin tutustuin hotelli Hullu Poron nettisivuilta. Piti selvittää juna-aikataulut ja yöpyminen sekä paikan osoite. Alkoivat viimeiset päivät ennen lähtöä. Viimeisiin päiviin sisältyi pakkaamista ja pohtimista, kuinka kauas minä olen oikein lähdössä. 


Tuli lähtöpäivä 3.2.2017. Lähdin yöllä Seinäjoen juna-asemalta klo 01:53. Matka Kolariin oli todella pitkä. Yötä vasten kun matkustin, niin suurimman osan ajasta vain nukuin. Aamulla olin Kolarissa perillä klo 11:05. Siitä jatkoin matkaani bussilla kohti Leviä. Saavuin perille hotelli Hullu Poron pihaan klo 12:00. Hain hotellin vastaanotosta ovikortin ja huoneeni avaimen. Siinä samassa sain selville hostellin osoitteen ja huoneeni numeron. Yöpymispaikkanani on siis hostelli Hullu Poro. Kun löysin vihdoin ja viimein perille, laitoin pedin ja purkasin vaatteita kaappiin. Sinä iltana tutustuin kämppikseeni ja hän on tosi mukava. Ilta meni nopeasti ja väsy painoi silmiä.


4.2.2017 vuorossa oli tutustuminen työpaikkaani. Minulle kerrottiin hotellin siivousjärjestys, pääsin myös itse jo vähän petaamaan sänkyjä ja siivoamaan. Sain myös nähdä hoitohuoneet, kuntosalin, ravintolat, saunan ja uima-allasosaston. Sain työvuorolistan ja henkilökuntakortin. Ravintola Taivaassa saamme käydä syömässä ilmaisen aamupalan. Lounaan käymme syömässä ravintola Ämmilässä. Ravintoloista, kauppakeskuksista ja hieronnoista saa alennuksia henkilökuntakorttia esittämällä. Muistakin palveluista saa alennuksia. Opiskeljoille on ilmainen kuntosali, hissilippu ja lasketteluvälineet sekä pääsemme Areenalle kattomaan esiintyjiä ilmaiseksi henkilökuntakorttia näyttämällä. Paitsi euron pitää maksaa narikasta. 


Vapaa-ajalla käyn kuntosalilla, hiihtämässä ja laskettelemassa, Levin keskustassa vietän aikaa ja olen kämppiksen kanssa. Käymme yhdessä kämppikseni kanssa laskettelemässä ja Messissä, joka on sellanen työntekijöiden ns. oleskelupaikka. Siellä on myös mahdollisuus pestä pyykkiä. Töihin menen joka aamu kävellen. Matkaa hostellilta hotellille on noin 2 km.


Vanhempani olivat iloisia puolestani, kun uskalsin lähteä näin kauas ja sanoivat, että oot rohkea, kun uskallat lähteä. Sanoivat vielä, että sinne vaan. Koulussa oltiin myös iloisia minun puolestani, kun tänne asti lähdin.


Jos juuri sinä, joka luet tätä, olet pohtinut lähteä kauemmas työssäoppimaan, niin uskaltaudu. Täältä olen saanut paljon uusia kokemuksia ja päässyt näkemään hiihtokeskuksen sesonkiaikaa.


Teksti: Annukka Paulasaari 6W15KOH