perjantai 22. syyskuuta 2017

UPANKADULLA SYKSYLLÄ TAPAHTUNUTTA

Syysloman kohta koittaessa kakkosvuoden opiskelijat laittoivat paperille ajatuksia, mitä syksyn opinnot ovat Upankadulla pitäneet sisällään ja mitä muuta mukavaa on syksyn aikana tapahtunut. Alla opiskelijoiden syyskuulumisia:


Syksyni Upankadulla

Minulla on nyt 2. lukuvuosi menossa. Olen iloinen, että olen päässyt 2. luokalle. Olen opiskellut tänä syksynä kotiruokapalveluita, asiakkaiden avustamista, yto-aineita ja työkyvyn ylläpitoa.
Yto-päivinä olemme opiskelleet matematiikkaa, englantia, kulttuurien tuntemusta ja äidinkieltä.

Tapahtumat Upankadulla
Koulussamme kävi PAM:in henkilö esittelemässä PAM-järjestöä ja siihen liittymistä. Liityimme PAM:in opiskelijajäseniksi.

Meillä 2-luokkalaisilla oli virketoiminnan järjestämistä 1-luokkalaisille. Itse en päässyt siihen mukaan, koska olin kipeä.

Opiskeluni Upankadulla
Opiskelut ovat lähteneet hyvin käyntiin. Vaikka olinkin pitkän aikaa pahassa flunssassa ja kuumeessa, mutta nyt flunssa on mennyt pois ja pystyn keskittymään opintoihini. Meillä on ollut jo matematiikan koe ja englannin sanakoe.

Tulevat asiat Upankadulla
Seuraavalla viikolla on luvassa paljon kotiruokapalveluita, asiakkaiden avustamista ja myös yto-aineita. Tulevilla viikoilla on luvassa perinteisiä 8-15 ja 8-16 päiviä, mutta on myös 8-14 päiviä. Viikolla 40 on luvassa pari rästipäivää, teatterinäytös (Yksi mies, kaksi pomoa), avoimien ovien päivä sekä kouluvalokuvaus.

Ajatuksia
Syyslomaan on 21 päivää jäljellä. Olen iloinen siitä, kun pääsee viikoksi lepäämään. Minulla ei ole erityisiä suunnitelmia syyslomalle, mutta voisin viettää aikaa yhdessä ystävieni kanssa. On uskomatonta, että olen 2. luokalla ja pian olen 3. luokalla. Ja että pian valmistun kodinhuoltajaksi. On hienoa saada itselleen oma ammattialan osaamisnimike. Ja että pääse työelämään, vaikka en tulevaisuuden työpaikastani vielä tiedäkään paljoa.




Syksyni koulun penkillä

Olen 2-luokalla ammattikoulussa. Opiskelen Seinäjoella Upankadulla kodinhuoltajaksi. Pidän eniten täällä koulussa matematiikasta, äidinkielestä ja asiakkaiden avustamisesta. En tykkää yhtään fysiikasta.

Olimme tänä syksynä luokkani kanssa monenlaisissa tapahtumissa. Olimme bioaikarekassa, kaverikoiratapahtumassa ja jossain liikenneturvallisuustilaisuudessa. Oli kyllä tosi mielenkiintoista.

Itse pidin eniten kaverikoiratapahtumasta. Siellä oli paljon kehitysvammaisia. He olivat tosi innoissaan heille järjestetystä tapahtumasta. Siellä he pelailivat pallopelejä. Pyörätuolilaisia tanssitettiin musiikin tahdissa, he rapsuttivat innoissaan sinne tuotuja eläimiä (koiria ja hevosia). He olivat tosi iloisia. Oli ihanaa katsottavaa. Oli mukavaa piristystä arkeen.

Bioaikarekka.
Bioaikarekassa kaikki oli niin jännää. Bioaikarekkakin oli tosi mielenkiintoinen. Siellä oli erilaisia koneita. Kyseessä oli tapahtumakiertue, joka kertoo vaikuttavasti Suomen valoisasta tulevaisuudesta. Tämä tulevaisuus rakentuu biotalouden varaan. Oli kyllä mukavaa ja asiallista puhetta ja toimintaa.

Menemme luokan kanssa ennen syyslomaa Seinäjoen teatteriin katsomaan näytelmää Yksi mies ja kaksi pomoa. Siinä on päätähtenä Janne Kataja. Uskoisin, että se on hyvä.

Pian alkaa syysloma, odotan syyslomaa innolla. Minulla on paljon suunnitelmia sen varalle. Nukun syyslomalla kunnolla, katselen elokuvia, menen Tuuriin Keskiselle ja olisi mukava mennä laivalle.
 

Syksy Upankadulla

Koulu alkoi 14. elokuuta normaalisti kello 8 aamulla. Menimme heti seuraavana päivänä keittiölle tekemään ruokaa, ensimmäisen viikon olimme keittiöllä normaalisti. Seuraavalla viikolla alkoivat yto-aineet eli matematiikka, äidinkieli, liikunta, englanti ym.

Toisella viikolla menimme luokan kanssa Seinäjoen uimahallille, minne oli suunniteltu kehitysvammaisille kaikenlaista toimintaa mm. kaverikoiratapahtuma.

Kolmannella viikolla oli yläastelaisien pyöräilypäivä, jossa he kävivät tutustumassa ammattikouluihin. Teimme vieraille mokkapaloja.

Kävimme biorekassa tutustumassa ja katsomassa liikenneturvan jarrutusesitystä.

Muutaman viikon päästä meillä on koulukuvaus ja samalla viikolla menemme äidinkielentunneilta teatteriin katsomaan Yksi mies, kaksi pomoa -näytelmää. Saman viikon lauantaina meillä on avoimet ovet koulussa ja silloin on koulupäivä.

Syyslomaa odotan innolla.


Viimeaikainen opiskelu Upankadulla

 Me olemme viime aikoina opiskelleet kotiruokapalveluita, asiakkaiden avustamista ja YTO-aineita.

Kotiruokapalvelut
Kotiruokapalveluissa me olemme tehneet ihan tavallista kotiruokaa, esim. perunamuusia, maksapihvejä, erilaisia salaatteja ja kaikkea muuta.

YTO-aineet
YTO-aineissa olemme opiskelleet matikkaa, äidinkieltä, englantia, kulttuurientuntemusta ja liikuntaa.

Matikka
Matikassa me olemme laskeneet pinta-alaa, hinnoittelua, verrantoa ja arvolisäveroa.

Englanti
Englannissa me olemme opiskelleet jälkiruokia, aamupalasanoja ja muita ruokaan ja ruoan laittoon kuuluvia sanoja.

Kulttuurien tuntemus
Kulttuurien tuntemuksessa olemme opiskelleet erilaisia uskontoja, erilaisia arvoja ja kuinka pukeudutaan eri juhliin.

Liikunta
Liikunnassa olemme pelanneet salibandya, koripalloa ja kävimme myös kiipeilyseinillä tutustumassa.

Äidinkieli
Äidinkielessä muun muassa suunnittelimme ja pidimme puhe-esitykset, arvioimme toisten esitykset, kertasimme oikeinkirjoitusasioita, kirjoitimme blogia ja harjoittelimme kohteliaan sähköpostiviestin kirjoittamista.

Erikoiset asiat
Me kävimme kerran kotiruokapalvelujen tunneilla koirakaveritapahtumassa uimahallilla, siellä me saimme silittää koiria ja ratsastaa poneilla.

Asiakkaiden avustaminen
Asiakkaiden avustamisessa me kakkoset olemme järjestäneet ykkösille viriketoimintaa ja olemme opiskelleet muita asioita.

Tulevat tapahtumat
Meille on tulossa rästityöpäiviä ja työssäoppimista. Lokakuussa on syysloma.

Opiskeluni Upankadulla
Mielestäni opiskeluni ovat lähteneet hyvin käyntiin, mutta välillä on ollut sekä hyviä että huonoja päiviä.


Syksy Upankadulla

Syksyn aikana täällä ei ole tapahtunut mitään ihmeellistä. Yläastelaisilla oli pyöräilypäivä ja he tulivat käymään koulussamme sekä kävimme Seinäjoen uimahallissa kaverikoiratapahtumassa. Tapahtumassa oli kehitysvammaisille järjestettyä toimintaa ja tuote-esittelyjä apuvälineistä.

Olen opiskellut syksyn aikana matematiikkaa, englantia, äidinkieltä, kotiruokapalveluja, asiakkaan avustamista, kulttuurien tuntemusta ja liikuntaa. Olen oppinut uusia asioita matematiikassa, mutta muuten kaikki on jo ennestään tuttua.

Ennen syyslomaa menemme vielä teatteriin katsomaan Yksi mies, kaksi pomoa näytelmää.

Odotan syyslomaa innolla, koska opiskeluintoni on vähän huono tällä hetkellä. Syyslomalla aioin mennä isän luona käymään ja ehkä Kauhavalle sekä vietän kavereiden kanssa aikaa.


Syksyn sävel

Kouluni alkoi väsyneesti, enkä millään meinannut jaksaa edes vaivautua koulun penkeille. Onneksi koulussa on hyvää ruokaa, mikä saa jaksamaan ruokailuun asti.
Sen jälkeen kyllä väsähdän monesti. Minun koulunkäyntini on ala- ja ylämäkeä.
Kerron jotakin syksyn tapahtumista:
Täällä oli yläasteikäiset pyöräilemässä. Me olimme katsomassa liikennetapahtumaa. Uimahallilla järjestettiin kaverikoiratapahtuma, joka on liikuntatapahtuma liikuntarajoiteisille ja vammaisille. Siellä oli kaiken näköistä ohjelmaa, liikunnasta ratsastukseen. Oltiin myös Bioaika-rekassa, siellä oli mielenkiintoiset lasit, Niillä pääsi metsurinhommiin ja näki hienoja luontokuvia.
 
Tapahtumia syksyllä Sedun UpankaduLLA
Koulun alkamisen jälkeen ensimmäinen tapahtuma oli yläastelaisten tutustumisvierailu kodinhuoltajien alaan, kaverikoiratapahtuma uimahalliin pihalla, liikenneturvan järjestämä tilaisuus ja ensimmäisen vuoden opiskelijoille järjestettävä viriketoiminta koulussa.
Olemme koulun alkamisen jälkeen opiskelleet liikuntaa, kotiruoka/ateria-kahvitus palvelua keittiöissä, matematiikkaa, äidinkieltä, englantia, asiakkaan avustamista ja kulttuurin osaamista Tarvitsemme näitä taitoja, kun ennen joululomaa menemme työssäoppimiseen joko yksin tai ryhmän kanssa.
Mielestäni opiskelut jälleen taas ovat sujuneet, kuten pitääkin, vain matematiikka ja äidinkieli tuottavat vähän problemia ja harjoittelen niitä kotona, että pääsisin jatko-opintoihin.
Tapahtumia
Yläastelaisten vierailu.  Kerroimme, millaista on opiskella täällä Upankadulla ja yritimme saada heidätkin kiinnostumaan tästä ammatista. Tarjosimme heille myös tekemiämme mokkapaloja. Fiilis oli tosi mukavaa.
Kaverikoiratapahtumassa koirat antavat iloa ja hyvää mieltä kenelle vain erityisesti lapsille, vammaisille ja vanhuksille. Muka oli myös opettajamme Sirpan koira. Liikenneturvassatilaisuudessa tarkoitus oli näyttää, miten vaarallista on kulkea ilman heijastinta kulkea, kun alkaa tulla pimeää, sekä mopon ja auton jarrutusmatkat ennen suojatietä. Tämä järjestettiin Kirkkokadulla.
Viriketoiminnassa järjestimme ensimmäisen vuoden opiskelijoille pientä liikuntaa. Liityin myös PAM-ammattiliittoon.
Ennen syyslomaa menemme katsomaan näytelmää kaupunginteatteriin ”Yksi mies kaksi pomoa”. Rästityöt täytyy tehdä ennen syyslomaa.
Luulen, että syyslomalla käymme sukulaistemme luona tai Helsingissä ja kylpylässä jopa! Yleensä vietän loman kavereiden kanssa ja kotona lepäillen, jotta jaksaa taas opiskella.   
 

maanantai 18. syyskuuta 2017

VIERAITA YLÄKOULUISTA

Perinteiset yläkoululaisten pyöräilyt polkaistiin tänäkin syksynä ja iso joukko lähialueiden kasiluokkalaisia kävi tutustumassa muutamana päivänä Upankadun opetuspisteeseen. Vierailijoita kierrätti koulumme huiput tutorit. Alla ykkösvuoden opiskelijan, Iidan, kirjoitus aiheesta.

8. luokkalaisten pyöräilypäivä 


Elokuun lopussa ja syyskuun alkupuolella koulussamme vieraili Seinäjoen 8. luokkalaiset. Heitä tuli Lyseosta, Seinäjoen yhteiskoulusta ja Pruukin koulusta. Pruukin koulusta ei ollut paljon porukkaa yhdessä ryhmässä, kun taas Sykin ja Lyseon oppilaita oli valtava määrä yhdessä porukassa, mikä aiheutti hieman hämminkiä, mutta siitä selvittiin.

Koulumme kolmoset olivat tehneet kattauksia, jotta vierailijoille olisi tarjolla jotain katsottavaa, mitä me täällä teemme. Oli itsenäisyyspäivän kattaus, syntymäpäiväkattaus ja isänpäiväkattaus.

8. luokkalaisille oli valmistettu mokkapala- ja mehutarjoilu.

Me tutorit kierrätimme 8. luokkalaisia ympäri koulua ja kerroimme, mitä missäkin luokassa opiskellaan. Ja missä mitkäkin tilat sijaitsevat.


Teksti: Iida Haavisto 6W17KOH

Koulumme tutorit hommissa yläkoululaisten pyöräilypäivänä.

KESÄTÖISSÄ LEVILLÄ

Kolmannen vuoden opiskelija Annukka teki keväällä työssäoppimisjaksonsa Levin Hullussa Porossa. Hienosti hoidettu harjoittelu poiki Annukalle myös kesätyön samaisessa paikassa. Alla on Annukan kertomus kesätyökesästään Levillä.

Kesäloma Levillä

Lapin juhannus ja juhannuskokko.
Lähdin Leville 27.5.2017 illalla. Minua oli saattamassa kaverini Mari, Tanja, Helena ja Markku. Matka junassa oli pitkä - vielä kun yötä vasten matkustin. Majoituin kesän Hullu Poro -hostellissa. Vuokraa maksoin kahden kuukauden ajalta.
Työt minulla alkoivat 29.5.2017 ja loppuivat 30.7.2017. Ensimmäiset päivät olivat taas muistelua, kuinka siellä toimitaan, mutta pikkuhiljaa asiat muistuivat mieleen. Työkavereita oli tullut uusia. Oli kiva tutustua niihin ja he olivat mukavia. Kesä oli aika hiljainen, kun ei ollut sesonki, mutta silti kesämatkustajia löytyi. Jotkut ravintolat olivat kiinni, osa matkamuistoliikkeistä oli kiinni myös.
Työt meillä alkoivat klo 6:00 aamulla. Vuoro kesti puoli kahteen. Kun tulimme kuuteen, menimme siivoamaan Wanhan Poron, Kammin, Rennan, Shopporon, Hölmölän jne. Aamuvuoroon kuudeksi tuli aina neljä työntekijää. Sen jälkeen lähdimme kerroksille. Kahdeksaksi tulevat työntekijät menivät suoraan kerroksille. Kahdeksan vuoro kesti neljään. Joskus työt venyivät ylitöiksi.
Karhut Tonttulan elämyspuiston portilla.
Ulkoilua ja tapahtumia

Levillä vietin vapaa-aikaa paljon ulkona. Pääsin paljon pyöräilemään/lenkkeilemään, kuntosalilla tuli myös käytyä jonkin verran. Levin eturinnettä pitkin pääsin kiipeämään monta kertaa ja rinteen sivulta lähtivät rappuset alaspäin. Rappusia oli paljon ja sykkeen sai korkealle ja hiki tuli. Työkavereiden kanssa kävimme kiipeämässä Kätkä-tunturille sekä minigolfaamassa. Oli hurjan mukavaa. Lunta ja lumitilkkuja oli vielä kesäkuussa rinteellä. Heinäkuun alussa alkoi hyttyset tulla ja oli lämmin. Pari kaveriani tuli käymään Levillä ja oli kiva päästä niitäkin näkemään. Kotikunnillakin pääsin käymään 7.7-10.7.17, koska oli Suvi-serkkuni rippijuhlat 9.7.17. Oli ihana päästä käymään kotona, kun näki perhettä ja ystäviä.



Tapahtumia Levillä oli paljon. Pääsin viettämään upean juhannuksen Tuikussa eli ihan Levi-tunturin huipulla. Siellä oli perinteisesti juhannuskokko. Sitten oli Kittilän markkinat, mutta itse en päässyt siellä käymään. Arctic Challenge Levi –tapahtumaa olin myös katsomassa.
Perhe käymässä
Mahtavat maisemat Kätkä-tunturin huipulla.
Perheeni saapui pohjoiseen 26.7.2017. He lähtivät ajamaan varhain aamulla ja ensimmäisen yön he yöpyivät Rovaniemellä hotellissa. 27.7.2017 he lähtivät aamulla ajamaan Leviä kohti. He yöpyivät Sokos-hotellissa.
Minulla oli klo 14:00 asti töitä, ja he olivat minua odottamassa terassilla. Lähdimme siitä katsomaan minun hostelli-kämppääni. Illalla myöhemmin kävimme syömässä ravintola Kiisassa. Myös muina päivinä kiertelimme ja söimme hyvin. Spa-kylpylässä tuli käytyä vanhempieni kanssa kerran.
Pääsimme vanhempieni kanssa myös käymään Norjan rajalla. Maisemat olivat todella upeat! Ei oltaisi muuten päästy Norjan rajalla käymään, elleivät vanhemmat olisi tulleet omalla autollaan. Vuonojen notkoissa oli lunta ja muutenkin oli hienon näköistä. Elämäni ensimmäistä kertaa pääsin tuolla käymään ja eikä varmasti jää viimeiseksi kerraksi.
Isäni kanssa kävimme myös valloittamassa Kätkän huipun. Keli oli mitä parhain, mutta pistäviä elukoita oli ihan tarpeeksi. Huipun päälle matkaa oli sellaiset 4,05 km. Maasto oli vaihtelevaa: enimmäkseen ylämäkiä, mutta oli siinä vähän tasaistakin. Isälläni meinasi loppua usko jo ensimmäisessä jyrkässä ylämäessä. Selvisi hänkin lopulta huipulle asti - piti häntä välillä tsempata ja odottaa.
Kotia kohti
Norjan rajalla.
Koitti viimeinen ilta Levillä 30.7.2017. Töiden jälkeen oli hostellin siivous ja tavaroiden pakkaus. Vanhemmat olivat auttamassa minua. Illalla palautin hostellin avainkortin, avaimen sekä työvaatteet ja avaimet. Siirryin viimeiseksi yöksi vanhempieni kanssa hotelliin. Hotellin aamupala oli hyvää ja täyttävää.
Kotimatka alkoi 31.7.2017 aamulla. Hyvillä, mutta haikein mielin lähdin. Autossa istuminen tuntui puuduttavalta ja tylsältä.
Loppuloma kotona
Reissun jälkeen kotona vain lepäsin loppuloman ja keräsin voimia viimeiselle kouluvuodelleni. Jäi minulle aikaa myös kavereiden kanssa olemiseen. Pääsin myös Tanjan kanssa Vauhtiajojen ulkopuolelle, ne olivatkin ainoat festivaalit, missä pääsin käymään. Toisaalta se ei haitannut yhtään. Tätiäni Saijaa kävin auttamassa ristijäisten järjestelyissä, pesin ikkunat, siivosin ja yhtenä päivänä olin mummani kanssa vahtimassa serkkujani.
Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna oli Siiri-serkkuni ristiäiset. Kävimme Marin ja Tanjan kanssa Marin mammaa katsomassa Karviassa sekä kävimme samalla reissulla Parkanossa. Oli mukava päivän reissu sekin.
Pääsin viettämään todella mahtavan ja erilaisen kesän!
Lopuksi haluan vielä sanoa, että uskaltakaa ottaa haasteita vastaan ja lähteä kauemmas työssäoppimaan, sekä tehdä se kunnialla loppuun. Näin saattaa saada kesätöitä kesäksi.

Teksti ja kuvat: Annukka Paulasaari 6W15KOH