keskiviikko 2. syyskuuta 2015

PYÖRÄILEVIÄ VIERAITA UPANKADULLA


Sykkiläisten pyöräilypäivä 2.9.2015


Keskiviikkona 2.9. oli Seinäjoen yhteiskoulun 8-luokkalaisten pyöräilypäivä. Kaikki yhteiskoulun 8-luokkalaiset kävivät Sedun eri opetuspisteissä Seinäjoella tutustumassa erilaisiin ammatteihin. Upankadulle pyöräili yhteensä 250 sykkiläistä.
Tutorit kierrättelivät vierailijoita omalla koulullaan ja kertoivat alastaan. Opinto-ohjaaja puhui osalle oppilaille sillä aikaa. Olin itse tutorina esittelemässä Upankadun opetuspistettä.
Sen jälkeen, kun olimme kiertäneet vieraiden kanssa koulun, kodinhuoltajakolmoset tarjoilivat heille mehua ja keksiä.  
Kattaus lastenjuhliin.

Itse tykkäsin kertoa alasta todella paljon, kun pidän tästä alasta. Sekä Upankadun opettajien että opiskelijoiden mielestä liikkeellä oli kohteliasta, asiallista väkeä. Tilaisuudesta jäi kiva tunnelma.

Teksti: Terhi Hietikko 6W14KOH




Kauniita kattauksia

Aikuisille suunniteltu syntymäpäiväkattaus.


Upankadun opiskelijat olivat tehneet vieraiden iloksi kauniita kattauksia. Alla on Minnan ottamia kuvia.


- Harjoittelimme erilaisia kattauksia esimerkiksi juhliin tai ihan vain kodin illanistujaisiin. Käytimme omia ideoita, kun suunnittelimme kattausta. Kattauksissa voi käyttää erilaisia materiaaleja, Aziza kertoo.

Kihlajaiskattaus.
 


Kuvat: Minna Peltoniemi 6W14KOH
Teksti: Aziza Kahlaoui 6W14KOH

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti