Ruokamessut perjantaina
2.9.2016
Lähdimme perjantaiaamuna yhdeksältä
linja-autolla kohti Kauhajoen ruokamessuja. Kiertelimme messualueella yhdessä
luokkakaverin kanssa. Ruokamessuilla oli esillä ja myytävänä vaatteita, koruja,
keittiövälineitä, hedelmiä, kasviksia ja monenlaista muuta nähtävää. Maistoimme
puuroa ja intialaista ruokaa. Minä ostin ison annoksen muikkuja ja tarjosin
niitä luokkakaverille. Kävimme katsomassa taikurinnäytöstä ja siellä oli paljon
yleisöä. Taikuri teki korttitemppuja. Mielenkiintoisinta olivat erilaiset ruuat
ja makuelämykset.
Maistoimme Juustoportin juustoja ja
jugurtteja. Korpelan Myllyn mannapuuro maistui erinomaista. Maistoimme myös
Asimartin osastolla kevätkääryleitä. Katsoimme Koivukauhan osastolla erilaisia
puisia keittiötyövälineitä.
Ruokamessuja vietettiin
Kauhajoella 26 kerran. Hämes-Havusen pihapiirissä pääsimme tutustumaan makuihin
ja elämyksiin. Teemana oli tänä vuonna Villiä makujen taikaa.
Carita ja Esperance
Ruokamessut
Olimme perjantaina
2.9.2016 Kauhajoen Ruokamessuilla koulumme kanssa. Messuilla oli kaikenlaista
muutakin ruokakojujen lisäksi, mitä en itse ennen paikalle tuloa tiennyt. Oli
kosmetiikasta työkaluihin, hierontalaitteista koruihin ja koristeisiin.
Valkoisen Puun kojussa söin raviolia tomaattikastikkeessa ja se oli todella
hyvää! Valkoisessa Puussa oli myös paljon erilaisia todella houkuttelevan
näköisiä kakkuja ja leivonnaisia, mutta sain pidettyä itseni kurissa enkä
ostanut niitä ihania herkkuja, vaikka kovasti tiukkaa teki. J
Messuilla oli paljon
tarjolla erilaisia maistiaisia laidasta laitaan. Maistoin muun muassa tuoretta
leipää, salmiakkijuustoa ja inkiväärishottia. Mitään ruokaa itselle ei tällä
kertaa kuitenkaan tarttunut mukaan, mutta muutama muu mukava juttu kuitenkin
löytyi, joten ei kumminkaan ihan tyhjin käsin tarvinnut lähteä kotiin. Ostin
pakurivoiteen, joka on täysin luonnontuote ja sopii monenlaiseen eri juttuun ja
ehkäisee mm. vanhenemista. Itse käytän sitä yövoiteena kasvoille ja olen
tykännyt siitä kovasti. Toinen kiva juttu mikä tarttui mukaan, oli Isoäiti
Agafian Pakurisaippua, joka on myös täysin luonnon oma tuote. Se sisältää 37
eri kasvia, ja sillä voidaan pestä sekä hiukset, että koko vartalo. Tuoksu on
myös erittäin miellyttävä ja olen pessyt sillä hiukset, ja se sai koko
kuontalon kiiltämään ja tuntumaan todella pehmoisilta.
Reissu oli kaiken
kaikkiaan mukava ja mielenkiintoinen, kaikenlaista tuli maisteltua ja
kokeiltua. J
Ruokamessut 2016
Ruokamessuja
on järjestetty Kauhajoella vuodesta 1980 lähtien. Ruokamessuja jo 26 kerran. Tämän
vuoden teemana oli Villiä makujen taikaa. Siellä oli eri kojuja, missä oli
maistiaisia ja myytäviä tuotteita, esimerkiksi hunajaa, leipää, patukkoja,
hilloja. Siellä myytiin myös keittiötarvikkeita, koruja, hajuvesiä,
huulirasvoja, laukkuja, vihanneksia, kalankäsittelytarvikkeita, myös puuroa sai
maistella.
Ohjelmalavalla
nähtiin kokkeja sekä annettiin hyviä vinkkejä kotikokeille sekä makumatkailijoille.
Lapsille siellä oli erilaista tekemistä, kuten Taikuri Luttinen kävi
viihdyttämässä lapsia.
Ruokamessuilla
pääsin nyt itse käymään toisen kerran. Kojuja oli paljon ja säätkin suosivat.
RUOKAMESSUT PE 2.9.2016
Tulin kouluun klo 7.30 ja
olin yhden tunnin koulussa ja lähdimme Kauhajoelle noin klo 9. Matkalla
Ruokamessuille kuuntelin musiikkia puhelimella, vitsailin kavereiden kanssa ja
katsoin videoita puhelimelta. Olimme Ruokamessuilla kymmenen maissa.
Maistoin siellä erilaisia
juustoja ja toffeepalloja. Ruokamessuilla myytiin jäätelöä, lakuja, erilaisia
ruokia ja juustoja. Ostin Ruokamessuilla kahvia, limsaa ja ruokaa ja olin
tyytyväinen annokseeni. Lähdimme messuilta klo 12.30 ja istuin kaverin
vieressä, kun hänellä oli paha mieli, joten lohdutin häntä koko matkan ajan.
Perillä olimme 13.30.
Nämä Kauhajoen Ruokamessut
olivat järjestyksessään 26:nnet. Retki toi mukavaa vaihtelua koulupäiviin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti