Upankadun Mari Kohtaniemi toi Sedulle mainetta ja kunniaa Turussa järjestetyissä TaitajaPLUS-kilpailuissa. Tuliaisina oli kaulaan ripustettu pronssimitali. TaitajaPlus-kisassa kisaavat erityistä tukea tarvitsevat opiskelijat. Maria valmensi kilpailussa Katja Okutan.
Alla on Marin mainio matkakertomus pronssimitalistin päiväkirjamerkinnöistä.
Maanantai 4.5.2015
Aamutunnelmia ennen matkaan lähtöä. |
Kun pääsimme perille, olin kilpailupaikalla tutustamassa ja siellä paikan päällä
syömässä. Suurin osa päivästä meni matkustamiseen, kilpailupaikkaan tutustumiseen,
hotellille tavaroiden viennissä sekä Taitaja2015-avajaisjuhlassa. Avajaisjuhlassa oli erilaisia puheita ja esiintyjiä. Oli kuoroa, tulishow, cheerleading-esitys, jokin bändi oli esiintymässä ja illan pääesiintyjänä oli STIG. Koko
ilta oli melkoinen ja suurenmoinen juuri STIG:n takia.
Tiistai 5.5.2015
Avajaisjuhlan pääesiintyjä Stig. |
Kilpailupaikalla jaettiin aluksi jokaiselle kilpailijalle ohjeet sekä suullisesti sekä kirjallisesti. Itse kilpailuun kuului muun muassa siivousvaunujen täyttöä, huoneen ylläpitosiivousta, pyykkien ja roskien lajittelua, välineiden puhdistusta, siivousvaunujen puhdistusta ja terveellisen välipalan valmistusta. Lopuksi oli vielä itsearviointi ja tuomarien haastattelu. Kilpailu kesti 45 minuuttia (40 minuuttia kilpailu, 5 minuuttia itsearviointi). Helpointa oli itsearviointi ja terveellisen välipalan valmistus.
Kilpailun jälkeen en ajatellut tai ollut kiinnostunut, mille sijalle pääsisin. Kun
tuli tulosten julkaisu ja kun kuulin sijoitukseni, en uskonut sitä aluksi todeksi.
Sanoin vain, että ” Minäkö kolmas ja oikeasti…”? Tavoitteenani oli kuitenkin koko ajan ollut tähdätä kolmen kärkeen.
Laitoin luokalle ja monelle muullekin Whatsappissa viestiä,
soitin porukoille ja laitoin mummulle viestiä, että sain pronssia. Sitten hetken
päästä kerroin asiasta Facebookissa, onnitteluja tuli tiistaista lähes torstaihin asti. Mukana olevat opettajat
kertoivat koululle ja koulutuspäällikölle, että sain pronssia ja Koulutuskeskus
Sedun mitalitili on avattu. Tieto minun pronssin saannistani levisi kuin kulovalkea,
kun huomasin, että olin päässyt Ilkka-lehteen, Ilkan verkkosivuille ja Sedun
verkkosivuille.
Toinen kilpailupaikka, HK Areena. Itse kilpailin viereisessä Messukeskuksessa. |
Illalla kävin
syömässä hotellin ravintolassa muiden Sedun opiskelijoiden kanssa. Illemmalla
kävin hotellilla uimassa. Allasosasto sijaitsi 7. kerroksessa.
Allasosastolla oli lähellä allasta baarikin, mutta se oli kiinni.
Uimisen jälkeen menin huoneeseen ja katsoin televisiota. Keskustelin pitkään luokkakavereiden ja muutaman muunkin kanssa Facessa ja Whatsapissa.
Keskiviikko 6.5.2015
Aamulla sai nukkua pitempään, kun oma kilpailupäivä oli takana.
Kävin aamulla aamupalalla, ja oli vähemmän porukkaa aamupalalla tiistaihin
verrattuna. Tiistaiaamulla oli kauhea tungos aamupalalla, se toi niin mieleen
Keskisen kyläkaupan miljoonaryysiksen kesällä tai jouluna alla. Sain kulkea vapaasti Turussa
kaupungilla. Kaupungilla kiertelyn jälkeen palasin hotellille joksikin aikaa.
Pian tuli hotellikämppis, ja jossain vaiheessa lähdettiin
kohti kilpailupaikkaa HK Areenaa ja Messukeskusta. Myöhemmin kilpailupaikoille
tuli oma luokka, koulun opettaja ja ammattiohjaaja. Kaikki olivat niin innoissaan
nähdessään minut ja onnitteli, kun sain pronssia. Luokasta yksi ei meinannut
uskoa, että olin saanut pronssia, ja oli ihmeissään ja ei ollut kuullut, että
tulin kolmanneksi.
Luokkakaverit menivät kaupungille syömään, minä kävin
Messukeskuksessa syömässä. Menin ruuan jälkeen heidän luo kaupungille. Kiertelin luokkakavereiden kanssa
kaupungilla ja palattiin toisella linja-autolla Messukeskukselle kiertelemään.
Messukeskuksessa sain yhden
luokkakaverin mukaan kanssani yhteen kummalliseen autoon. Sen tarkoitus oli havainnollistaa, mitä tapahtuu, kun auto menisi
katon kautta ympäri ja miksi pitää olla turvavyö käytössä. Hetken päästä toinen
luokkakaveri pyysi minua taas siihen autoon mukaan, kun kukaan muu ei halunnut
mennä. Sain onnitteluja Sedun eri opettajilta
ja henkilökunnalta, jotka tulivat vastaan kilpailupaikoilla. Luokkakaverit, koulun opettaja ja ammattiohjaaja lähtivät kohti Seinäjokea illemmalla.
Hotellimme Hamburger Börs. |
Kun pääsin hotellille,
kävin Sedun kilpailijoiden, valmentajien ja muun Sedun Turun reissu
-henkilöstön kanssa pikaisessa keskustelupalaverissa. Kävin hotellin
ravintolassa syömässä. Menin huoneeseen, laitoin puhelimen lataukseen, pakkasin
suurimmaksi osaksi laukut ja kävin suihkussa.
Illemmalla kävin kaikille kilpailijoille tarkoitetulle kaveri-illassa,
mutta siellä ei oikein ollut erikoista toimintaa, joten lähdin sieltä pois. Kun
pääsin hotellille, jatkoin laukkujen pakkausta.
Illalla oli vaikea saada unen päästä kiinni.
Koko päivän oli tullut onnitteluja. Juttelin Whatsappissa ja Facebookissa, kun
ei saanut unesta kiinni. Nukuttua sain vasta puolen yön jälkeen, yöunet jäivät lyhyiksi.
Torstai 7.5.2015
Turun linna. |
Viimeinen päivä alkoi Turussa aikaisella herätyksellä.
Ohjelmassa oli laukkujen pakkaus, käynti aamupalalla, laukkujen haku huoneesta,
hotellin huoneen avainkortin palautus, linja-autoon lähtö, kohti Messukeskusta
ja HK Areenaa. Kiertelin pitkin HK
Areenaa ja Messukeskusta. Kävin Turun linnassa aamupäivällä. Se oli ensimmäinen
kerta, kun kävin Turun linnassa. Mahtava paikka kyllä oli. Sain kierrellä
kahden päivän aikana aika paljon.
Kun oli palannut Turun linnasta ja kaupungilta takasin
Messukeskukselle ja HK Areenalle, menin Sedun kilpailijoiden yhteiskuvaan.
Sen jälkeen menin HK Areenalle lataamaan akkua puhelimeen ja matkalaturiin. Sitten menin muutaman kilpailijan ja parin opettajan kanssa syömään
Messukeskukseen.
Päätösjuhlan jälkeen lähdimme melkein heti ajamaan
linja-autolla kohti Seinäjokea. Tunnin ajan kuunneltiin muutaman kilpailijan
lauleskelua, kun he rupesivat jotakin pilalauluja veisaamaan. Hymyilin ja nauroin
hiljakseni niille, jotka siellä linja-auton perällä lauloivat. Käytiin
syömässä/kahvitauolla Häijään Nesteellä.
Matkan aikana kuunneltiin jääkiekkoa, mutta en saanut
selvää. Sain selville koko matkan aikana tuloksia Whatsappissa
luokkakavereilta, poikaystävältä ja Facebookissa kaverilta. Matka oli lähes koko matkan
hiljainen. Suurin osa nukkui, mutta itse olin hereillä ja keskustelin muille
puhelimen kautta. Olin muiden
kilpailijoiden ja opettajien kanssa Seinäjoella puolenyön aikoihin.
Matka oli arvokas, kokemuksellinen, mahtava ja ansionsa mukainen.
Jos kysytään, että kannattaako mennä Turkuun tai kävisitkö
Turussa toisten, niin vastaisin: ”Kyllä kannattaa käydä, Turku on kaunis ja
monikulttuurillinen kaupunki. Ja kyllä siellä aion käydä, kunhan on aikaa käydä
Turussa uusiksi”. Kun pääsin asuntolaan Seinäjoella, kävin suihkussa, ja
sen jälkeen olin puhelimella ja menin nukkumaan.
Matka oli pitkä ja hauska. Hotellissa samassa huoneessa oli
mukavat tytöt kämppiksinä. Toinen tytöistä oli hiljainen, ja toinen tytöistä
oli puhelias ja ystävällinen.
Teksti ja kuvat: Mari Kohtaniemi, toisen vuoden kodinhuoltajaopiskelija
Hyvin kirjoitettu matkakertomus Taitaja -kilpailuista :)
VastaaPoista