torstai 22. lokakuuta 2015

HAASTATTELUHARJOITUSTEN SATOA OSA 1


Alavudelta kotoisin oleva Alisa rakastaa siivoamista ja ruoanlaittoa.
Haastattelussa 1. vuoden opiskelija Alisa Kivimäki



Sedu on siisti koulu Kodinhuoltajalinjasta kiinnostunut Alisa Kivimäki oli iloisena haastateltavana ja naureskeli koko ajan iloisesti vastatessaan kysymyksiin. Kivimäellä on tavoitteena valmistua koulusta kolmessa vuodessa haluamaansa ammattiin ja uskoo, että valmistuukin.
Kivimäki on iloinen persoona
- Olen 18-vuotias nuori nainen Alavudelta. Rakastan laulamista ja olenkin usein koulun taukotilassa laulamassa Singstaria. Luonteenpiirteiltäni olen ystävällinen, kiltti ja hiljainen, vaikka naurankin paljon.
Juuri tähän kouluun Alisa päätyi, koska rakastaa siivoamista ja ruoanlaittoa.


Koulussa paljon kavereita
Koulussa olemisesta tekee paljon mukavampaa se, että siellä on paljon kavereita. Alisa toteaakin naureskellen, kuinka jännittävää oli tulla ensimmäisenä päivänä kouluun, sillä hän ei tuntenut koulusta kuin pari ihmistä.
- Onneksi oli edes yksi tuttu ihminen samalla luokalla, Alisa nauroi.
Koulu oli hieman tuttu jo ennestään, sillä Alisa ja hänen kaverinsa olivat käyneet keväällä tutustumassa koulussa ja olleet mukana silloisten kakkosten kanssa keittiötunneilla.
- Kuljen kouluun linja-autolla päivittäin Alavudelta, joten koulumatkaa ehtii kertyä päivässä noin 120 kilometriä.
- Kouluun herään aamuisin hyvillä mielin, sillä odotan kouluun pääsyä aina yhtä innolla. Herääminen muuten on tietenkin todella vaikeaa, koska en ole tottunut heräämään aikaisin, Alisa hymyilee.


Kertynyt jo paljon hyviä muistoja
Alisalle on ehtinyt muodostumaan koulusta jo paljon muistoja. Erityisesti yksi niistä on jäänyt erittäin hyvin mieleen.
- Viime lauantaina (3.10.2015) oli avoimien ovien päivät koulussa. Tykkäsin tosi paljon, koska kouluun tuli vieraita ihmisiä ja sai leipoa. Oli mukava osoittaa, että osaan leipoa herkkuja, joita muut sitten osti.
- Suosittelen koulua kaikille ihmisille, jotka tykkäävät hoitaa kotia ja ovat sosiaalisia persoonia, ja osaavat ottaa myös muut huomioon.

Teksti ja kuva: Miia Holma 6W13KOH

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti