maanantai 5. lokakuuta 2015

VALION JOULURUOKIA UPANKADULLA

Valio-päivä

Lahjakassi.
Torstaina 1.10.2015 oli Valio-päivä Upankadun opetuspisteessä, ja meidän koulun opiskelijat olivat mukana päivän järjestämisessä. Valio-päivä on tapahtuma, jossa Valiolta tulee henkilöitä esittelemään kutsutuille vieraille uusia Valion jouluruokia. Vieraita Upankadulla oli tänä vuonna  noin 400.
Luokkamme tuli koululle kello 10. Aluksi laitoimme työasut päälle eli tarjoilupaidan, siivoushousut, työkengät sekä tarjoiluesiliinan. Meidät jaettiin työtehtäviin: oli juomien tarjoilua, kiitoskassien jakoa, ruokien tarjoilua, vessojen tarkastusta ja roskiksien tyhjäystä.
Vieraat tulivat kello 14.00. Kaksi opiskeljaa meidän luokasta toivotti heidät tervetulleiksi ja tarjosi alkujuoman. Vieraat saivat syödä uusia jouluruokia, joita saimme lopuksi syödä itsekin. Ruoka oli taivaallista!

Paikalla oli myös Vuoden Kokki Ismo Sipeläinen.


Vieraat saivat mukaansa Keisarinna-juustoa ja
mustaherukkamehukeittoa.
Vieraat lähtivät kello 17.00. Vieraiden lähdettyä siivosimme paikat entiseen malliinsa. Päivä oli todella kiireinen, olimme koulussa klo 18.30 asti.

 
Valion joulupöytä 2015
Lohirullat
Jouluiset piparjuurisilakat
Emmental silakkapihvileivät
AURA-perunasalaatti
Riistainen punajuurisalaatti
Jouluinen juustosalaatti

Emmental-lahnapihvit
AURA-kanapyörykät ja sinappinen mangokastike
Wallenberg-kanapihvit karpalokastikkeella
Koskenlaskija-uuniperunat
Valio imelletty perunalaatikko
Valio porkkanalaatikko
Valio lanttulaatikko

Itse tehty puolukkaleipä
Valio arinaleipä
Valio myslileipä
Valio Lappi 1 kg viipale
Valio Oivariini Herkku
Valio Oivariini laktoositon

Valio kevytmaito
Valio rasvaton maito
Valio Eila raikkaampi rasvaton maitojuoma
Vesi

Jälkiruoat
Luumuvaniljapitko
Valio luumutähti
Vadelma-suklaamousse
Kanelikinuski-karpalokakku
Polarin Saaristo
Mustaleima
Keisarinna
Juhla Cheddar
Lakkahillo

Pauligin kahvi/tee
                            

Teksti ja kuvat: Miia Holma 6W13KOH


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti